Kotihoitoa suurella sydämellä – rauhassa ja yksilöllisesti

 

Mikä sen mukavampaa kuin arvokas vanhuus tutussa ympäristössä? Varpusen kotihoito tarjoaa apua ikäihmisen kotona asumiseen Pohjois-Karjalassa.

Kotihoito pitää sisällään monipuolisesti erilaisia toimia, jotka tukevat isovanhempasi, vanhempasi, läheisesi tai sinun itsesi kotona asumista. Joskus apua tarvitaan erilaisissa sairaanhoidollisissa asioissa, kuten terveydentilan seurannassa, lääkehoidossa ja sen seurannassa sekä fysiologisissa mittauksissa. Toisaalta voimme auttaa myös päivittäisissä tarpeissa, kuten esimerkiksi kauppa-asioissa, peseytymisessä ja pukeutumisessa tai ravitsevan ruoan tarjoamisessa. Lehtien ja kirjojen lukeminen yhdessä piristää ja jutustelu ajankohtaisista asioista, tai vaikka lapsuuden kesien muistelu tuo hyviä muistoja mieleen.

Väestö ikääntyy ja samalla kotihoidon tarve kasvaa jatkuvasti. Varpusessa asiakasta tuetaan siinä, mikä edistää kunkin asiakkaan hyvinvointia, ja Varpusessa opetellaan aina asiakkaan tavoille, ei toisinpäin.

Varpuslaisille on sydämen asia, että jokainen asiakas kohdataan yksilönä –  rauhassa ja laadukkaasti. Meillä ei hosuta vaan aikaa käytetään tarpeen mukaan, jotta hoitokokemus olisi mahdollisimman miellyttävä.

Varakoti Varpusen kotihoito palvelee asiakkaita Lieksassa ja Nurmeksessa sekä 1.8.2022 alkaen myös Joensuussa, Kontiolahdessa ja Liperissä.

Kotihoito-palvelu tarjoaa apua mm. seuraavissa asioissa:

  • terveydentilan seuranta
  • lääkehoidot ja sen seuranta
  • fysiologiset mittaukset
  • verikokeet
  • pistettävien lääkkeiden antaminen
  • ravitsemuksesta huolehtiminen
  • peseytyminen ja hygieniasta huolehtiminen
  • pukeutuminen ja riisuutuminen
  • ulkoilu
  • lukeminen
  • jutustelu
  • korttipelit
  • musiikin kuuntelu
  • kaupassa käynti

Huomioithan, että voit käyttää palveluihimme palveluseteliä tai kotitalousvähennystä.

Kysy lisää

Leppoisa päivä varakodissa

Autamme peseytymisessä, huolehdimme puhdasta päälle, ja tarjoamme kauniisti katettuna meillä itse tehtyä ruokaa. Jutellaan asioista, jotka kutakin kiinnostavat, tehdään ristisanoja tai käydään pihalla rapsuttamassa lampaita.

Tutustu varakoti -palveluihimme »

Oma, turvallinen koti Varpusessa

Uudessa, kauniisti ja kotoisasti sisustetussa Varpusen uudisrakennuksessa saat ympärivuorokautista hoivaa. Myös sairaanhoidolliset palvelut kuuluvat kaikille tehostetun palveluasumisen asiakkaillemme.

Tutustu tehostettuun palveluasumiseen »